Kerhomme on perustettu vuonna 1965, joten kuluva vuosi on kerhon 59. toimintavuosi. Kivijalkana on Helsingin kaupungin liikuntaviraston merellinen osasto, jonka tuella olemme koko ajan voineet ylläpitää toimintaamme. Kerho on myös Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n täysivaltainen jäsen. Sen vuoksi olet oikeutettu huomattaviin etuihin - niihin tästä lisätietoja. Vuosien mittaan arvostettu kerhomme on edistänyt veneilykulttuuria alueellaan merkittävästi ja on muodostunut varsin halutuksi paikaksi veneilyharrastukselle. Kerho ei tosin ole suurimpia (alle 300 jäsentä), joten siinä ei vain olla, vaan siihen on kunnia kuulua ! Pyrimme tekemään veneilystä mahdollisimman hauskaa, toimivaa ja turvallista. Kerhollamme vallitseekin hyvä yhteishenki, joka juontuu kaikkien yhteisestä intohimosta - aavasta merestä. |
|
|
|
SIJAINTI (60°11´30,8"N, 24°52´54,2"E)Munkan Venekerho ry:n kerhosatama sijaitsee Helsingin Munkkiniemessä (Ramsaynranta 2). Siellä kerho hallitsee aidattua kaupungin maata, jossa on toimintaan kuuluvia rakennuksia, parkkipaikka sekä laiturialue, joka käsittää mm. kaksi pitkää betonirakenteista ponttoonilaituria ja niissä yhteensä 142 venepaikkaa. Valtaosa niistä on varustettu hyvin tukevilla sivulaitureilla ja pienemmillä paikoilla kiinnitytään vahvoihin sivuaisoihin. TOIMINTAAKerho järjestää jäsenilleen tekniset ja muut yhteisömme suomat puitteet veneilyharrastuksen ylläpitoon. Näihin kuuluu mm. toimiva laituripaikka-, vartiointi- ja talvitelakointijärjestelmä, veneiden katsastuspalvelu, veneiden wc-jätteen imutyhjennysasema, veneen laskupaikka, huoltolaituri, jätehuolto ja viihtyisä kerhopaviljonki. Alueella on lisäksi hyvä valaistus sekä runsaasti vesi- ja sähköpisteitä, jotka ovat tarpeen varsinkin kevätkunnostus- ja telakointiaikoina. Ja aina löytyy myös kerholaisia valmiina auttamaan, jos apua tarvitaan! Venepaikkojen haltijoiden puolestaan kuuluu osallistua säännölliseen vartiointiin veneilykauden aikana sekä vartiokäynteihin myös talvikaudella. Näitä täydentää myös automaattinen kameravalvonta. Lisäksi kerhon toimesta järjestetään koulutusta, opastusta ja exkursioita, mikä edistää turvallisuutta sekä hyvää veneilykulttuuria. Munkan Venekerho omistaa myös kolme osaketta Hästö-nimisestä saaresta Porkkalan lähettyviltä, jossa kerholaisille on tarjolla hieno laituripaikka täysin varustellussa satamassa ja oikeus viettää aikaa, saunoa ja vaikkapa kalastella. Saaren isännöitsijä järjestää siellä myös vaihtelevaa ohjelmaa pitkin veneilykautta.
|